Olemattoman ikävästä

Jää väsyy vähitellen odottavien poijujen väliin. Illan pastellivaluma meren yllä on makeudessaan miltei mauton.

Puistossa kevät käy korville: mustarastas, irti lentävän kruunukorkin kipitys kalliota vasten. On perjantai ja päässä takoo itsensä pirun koostamalta nousujohtoisen oluenjuonnin kokoomakasetilta Mr. Brightside. Tuonelan urkupilleille on syttymässä aavemainen yövalo, haluaisin kaataa kaksipyöräisen siihen märkään ruohoon, istua ulkona jäähtyvässä illassa jalkojeni, mäyräkoirannahkojen ja ilmaisjakeluiden päällä, kietoa juopumuksen villapaitaa ympäri ympäri ja huomenna herätä pää jyskyttäen ja nenä ummessa kimeään kirkkaaseen aamuun.

Haen ruokaa, vien roskia ja sisäpihalla kuuntelen talon seiniin poratuista rei'istä viikonlopun levottomia ääniä. Ennen nukahtamista katselen avaruuslaivoja ja kaiken aikaa minua potkitaan väsymättä sisältä käsin.

Niemellä

Aamu tanssii Heikinkatua
pölynkuultavin kengin
helmoissa kohiseva kaupunki:
Auroran poskella maneesin jalanjälki kuin varjo,
kuoppaa kasvavat tiilihampaiden paloarvet.

Liikkuessa

Kaksipyöräinen ryömii karttaruudusta toiseen. Veneillä vielä talvipuvun muovihelmat, salmen takana metallikurkia nostelemassa raskaita koipiaan. Sillalla silmiin pölisee hiekka, kivet ratisevat hampaissa.

Hiivin kotia kohti vuodenaikahajujen lävitse. Töölönkadulla on kastuneena tuoretta höyläämätöntä lautaa. Kivijaloissa tuoksuu hetken jokin muu. Pikkukaupunki, kesä, rintamamiestalon remonttityömaa.

Sunnuntaina

Keulapyörä kynti rannassa sohjoa. Ankat lauloivat. Kotona säleaurinko maalasi levyhyllyyn keltaiset poikkiraidat.

Kevään tulo

Se on äärellään taivaanraoista tiukkuvia siimoja,
salaojia, kirsikkapuita, tuulensilmiä, huokoista mutaa,
hysteeristen äänten upottavaa laulua, uutta ja maan-rivoa
soran ja lihan aina uudessa ilmanluomassa liitossa.

Se on kaukaa lähtöään lyövien siipien kumina,
ilmapatsaiden muoto, suuntima, pilvien tarkoitus,
savu suoraan nouseva, kaarnasta vuoltu maja,
aineen osat ikivanhaan kiihtyvässä liikkeessä.

Niin ajan puuvaunu narisee,
henget kylmän-nahistamat survovat valoa illan nieluun:
mullan alaiset lähtevät vaiti liikkeeseen, kuu riisuu yksin
ja yön sylistä valuu taivaanrajaan sininen sulajuova.

***

To.

Unesta valveelle

Yhdeksän neliön yksiössä kolme kylpyhuonetta, yhdessä
kaakeli kohosi murskaantuneena vaalean turkoosina massana, sitten
lähdimme Pietariin, nukuimme koko joukko siskonpetissä suuressa
huoneessa, sinä kaadoit saippuaa tomaattikeittooni, suutuin ja kosketit
minua, sitten moni asia hajosi pirstoiksi ja puolivalveen horteessa tönin
vieressäni surisevaa miestä, päivä avautui jälleen tympeän hyytelön
värisenä, verkko rapisi sanoja, kahvi kuppeja, olin taas hieman suurempi
kuin eilen, päätin ostaa tuoretta multaa vasta päivän tullessa näkyviin.

Onhan näillä ikkunalaudoilla monia minuakin kuivempia juuria.