lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Huono x 2

Aurinko laskee varhain. Vaarojen ylle jää jälki: talvitaivaan tahmea jäätelö sulaa huumaavan värisiksi raidoiksi. Talot seisovat vakavina valoineen, laaksossa mylvii karja. Himmenevässä ilmassa tuoksuu saunapuu ja pystykorvan haukku. Mäellä näemme aurausmerkeissä oudon kuuran: se kiertyy ilmansuuntaan pitkänpaksuina, tuuheina neulaspiikkeinä.

Sisällä mieltä hiertää. Appiukko keittää naisten kiusaksi valtaisaa hirven päätä. Koira on tapansa mukaan tunkeileva, typerä ja ahdistavan touhukas, paksu häntä paukuttaa hermostuttavasti jalkaa vasten, viini on huokeaa ja liha ylikypsää, ruokapöydän puheenaiheet suistavat adrenaliinin suihkuamaan joka suuntaan.

Kaipaan äitiä. Äidin ruokakomeroita, äidin myöhäistä aamuheräämistä, äidin BBC-DVD-kokoelmaa, äidin joulukuusta. Äidin orkideoja, saunaa, kirjahyllyä, sanoja, untuvapeittoja. Olen huono miniä.

Illlalla on kuitenkin elokuva jonka tarinan ja äänet rakastan atomeiksi. Kolme päähenkilöä, pitkä mies, pyöreäkaarinen tyttö ja kaukainen suurkaupunki kohtaavat vieraudessa ja erkanevat jälleen.

"No oliko hyvä" kysyn löylyssä ensikatsojalta.
"Oli se, mutta niin surullinen", vastaa.
"Sitten elämä on surullista tässä ja aina", sanon hämmentyneenä.

Ennen nukahtamista makaan hiljaa, kuuntelen hukkakylvön valumista vatsani alle.

Uutta elämää on riemullisen-outoa odottaa, mutta minua kuvottaa olla sen ällisteltynä kantajana. Siemennöksenä, laboratoriomaljana. Vihaan kasvavia rauhasia, kupertuvaa vyötäröä, kaikkia rajoituksia ja varoituksia.

Olen huono astia. En osaa olla se miksi minut on tehty.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Meillä ja muualla

Kappelin kulmalla saapastelee tummasulkainen joutsen. Joululahjojaan juokseva kansa pysähtyy, kerääntyy hämmentyneenä nuorukaisen ympärille, porisee kapulat korvilla. Mitä ihmettä ne? Poliisiako vai palokuntaa?

Ehkä lintukin on vain ostoksilla.

***

Aiemmin tapahtunutta:

Mies keksii trappistipäissään, että Atomium on nähtävä. Serkku heittäytyy heti mukaan juoneen, miksen minäkin - olen seissyt kiiltävien kuulien alla viimeksi 25 vuotta sitten.

Ajamme sumuisessa yössä ohi jättömaiden ja kanaalien. Boulevard du Centenaire on toismaailmaisten virvatulien, himmeiden valopylväiden reunustama. Tietyöt sulkevat reitin ja seikkailemme sokkona puistossa. Ohi lipuvissa autoissa on yksinäisiä poplariniekkoja. Miehet etsivät miehiä täällä metallikristallimolekyylin varjossa.

Monumenttia ei näy vaikka ounastelimme eeppistä jouluvalaistusta. Äkkiä eteemme astuu taivaalta tripodin teräksinen sääri. Kömmimme ulos autosta ja se on siinä, päällämme, kaikkialla.

Palloja ei ole valaistu. Suunnaton metallimassa kohoaa sumua ja pimeyttä vasten kuin avaruuden tuntematon jumala. Tervehdimme sitä, pienet punaposkiset elämänmuodot jättiläisen jalkojen juuressa. Tarkkaamossa kiiluvat tietokoneiden nukkuvat ruudut.

Henkeä pidätellen odotamme jotakin, suihkumoottorien käynnistymistä, sokaisevaa valomerta, jyrisevää ääntä taivaalta. Pallot hohtavat hiljaisina yössä eivätkä puhu meille ennen kuin seuraavana yönä, unessa.

***

Oli siellä muutakin. Gotham Cityksi jouluvalaistu kaupunki, Flanderin talviniityt, partasuut hanuristit ja Balletjes met Krieken. Ei tämä kotokaan hassummalta näin palanneena näytä.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Värin pysyvyys

Aamulla taivaanrannassa on vana asuurinsinistä pilvimassojen alla. Muistan: uudenvuodenpäivä vetisessä Venetossa. Heräämme tasankojen harmaaseen hämärään, rakettien savu on hälvennyt. Suunta on aivan väärä, mutta ajamme silti itään nähdäksemme vielä kerran kaupungin nousevan meren kämmenkupista. Oppaanamme on samanlainen sininen juova. Se avautuu vähä vähältä taivaan kattoa kohti.

Vähän ennen perille saapumista sinisyys revähtää yllämme kokonaan auki, ja laguuni kylpee edessämme keskitalven auringossa. Tänään, jos koskaan, olisin halunnut kääntää etupyörän asuuria päin. Ajaa jonnekin kauas, valoon tämän loppumattoman harmauden alitse.

Siksikin on silmitön kuume matkustaa. Siihen saa onneksi pian maltillisen pistoksen rohtoa.

Pikkuveli on lupautunut haravoimaan sivuun eteisen matolle laskeutuvat kuolleet lehdet ollessamme muualla. Jätän varmuuden vuoksi olutta syötiksi.

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Nopeasti ranskalaisin viiruin

Hyvää:
- Jean-Pierre Léaud
- Dolphins. Billy Braggin versio.
- Joulutorttu serpien hillolla Kebab
- Asuntoon jostakin hiipinyt miekkonen

Huonoa:
- Unettomuus
- Lumettomuus
- Sanakato
- Silmäpako
- Sulkasato

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Volk

Juottolassa on paljon kauniita tyttöjä hiukset laineilla, tiimauumia punahuulia burleskikaunokkeja. Käsipuolissaan heillä tuimailmeiset nuorukaiset, prässätyt paidat, solmiot ja housunkannattimet. Minulla on jostakin jumalanhylkäämästä laarista materialisoitunut Pikku-G- paita ("Me ollaan nuoriso! Me ollaan tulevaisuus") ja ruokkoamattomia seuralaisia.

Hienoutta on luvassa, kunhan ensin on kuunneltu levyllinen jugoslavialaista marssimusiikkia.

Tykki suoltaa pahuuden rautalankakuvia kuin joulukalenterin luukuista. Keski-ikäinen jeesus Balkanilta suomii nahkakypärässään nationalisteja. Kalpea neito ujeltaa hauraalla äänellä fragmentteja kansallislauluista.

Eteispalvelun tungoksessa työnnän taskuuni uuden levyn ja kolme passihakemusta.