Kevään tulo

Se on äärellään taivaanraoista tiukkuvia siimoja,
salaojia, kirsikkapuita, tuulensilmiä, huokoista mutaa,
hysteeristen äänten upottavaa laulua, uutta ja maan-rivoa
soran ja lihan aina uudessa ilmanluomassa liitossa.

Se on kaukaa lähtöään lyövien siipien kumina,
ilmapatsaiden muoto, suuntima, pilvien tarkoitus,
savu suoraan nouseva, kaarnasta vuoltu maja,
aineen osat ikivanhaan kiihtyvässä liikkeessä.

Niin ajan puuvaunu narisee,
henget kylmän-nahistamat survovat valoa illan nieluun:
mullan alaiset lähtevät vaiti liikkeeseen, kuu riisuu yksin
ja yön sylistä valuu taivaanrajaan sininen sulajuova.

***

To.