SETI

oi isokorva,
joka yössäsi niiaat
maailman taivaita kohti:

kaikkeuden pimeässä kohinassa,
kuun kartanon kaikuvissa huoneissa
kuuntele hetki hiljaa neutronitähden sykettä

ja kun se tulee,
kaukaa kuiskattu 6EQUJ5

olet aivan hereillä

***

to

1 %

Virta loppuu ihan juuri, ja pimeään on kaksi minuuttia. 52. sonetti ei avaa itseään. Alla kuitenkin, viime torstaisesta:

***

ei, ei sitä sanottu koskaan ääneen

sinne jäivät, maholaineet öiselle merelle,
lehdettömälle oksalle orpoina
pulleat punalihaiset marjat:
avionrikkojan hymy pimeässä
haalistui pesubetoniin,
metrotunnelin ureaan,

pakkasaamun
ohuisiin sanomalehtiin

Sonnet 18

Jos sanon: olet niinkuin kesäsää,
en suloillesi oikeutta tee:
Voi toukomyrsky nuput näivettää,
ja suvi poies pian pakenee;
Voi päivänsilmä polttaa suorastaan,
tai himertyä pilvipeitteisiin;
Ja kaikki kaunis hiipuu aikanaan,
kas, määrännyt on luonnonlaki niin;
Vaan ikikesäs syksyä ei saa,
tai kuihdu vartalosi vanhuuteen;
Ei sua kutsu tuonen varjon maa,
kun kirjoitan sut eloon ikuiseen:

Niin kauan kuin vain joku täällä on,
ja säkeet nää, olet kuolematon.

*****

Kirjoitin pentametria kuin hengenhädässä ruokatauolla, kahvitauolla ja samalla mietin kuumeisesti Stratfordin Shaksperia. Oliko miestä edes, vai oliko koko skribentti vain kollegan ovela juoni, Oxfordin jaarlin pitkittynyt märkä unelma?

Ehkä käännän toisenkin sonetin, jos siten saisin asiasta tarkemman selon.

Arki, mikä ihana tekosyy

Aamussa painan pyörällä sivutuulen pulleaa kylkeä

Olen tänään kahdeksan tuntia aikuinen
kolme lapsi
nainen yhdeksän minuuttia

Olen valuva vesi
rinnasta tietä takova sydän
hellanrenkaina poskille leviävä pupilli

Pysyvyyden paino vatsallani kirjoitan tätä tyhjää tietä ulos

Elämältä palatessa:

jossain toisessa kaikkeudessa
sinut kuorisin, kuin karviaisen

Keskipohjanmaalavaakaan ei enää ole

soittaa. ja juoda, ja soittaa
ruotsin kuninkaan kanssa
jokilaakson
vaalenevaa aamua
hyönteisten peittämänä

vesi kengissä kiertäen
viiltää kahtia märkä rantaniittu
eilisin silmin kortteerin lattialaudoilla
sydämen bassopuoli haljenneena

ja pää kainalossani herään:
pää, pieni, puhuva pää
sana sanalta puhuu muutosta tähän
ryskyen syliini nousee ikiaikainen hirsikehikko
elämäni talossa pysyviä asukkaita

Die Glocke

Aina neljännellä viikolla
sydämeni paikalla suunnaton varjo kuin kello:
ruumiin kiertää antipainovoima, torsionikenttä,
sylintereissä loiskuu neste radioaktiivisena.

Ja arvattava muuttuu arvaamattomaksi,
elollisen kudokset kuolleiksi kristallikiteiksi.
Aika-avaruus laskostuu syliini hitaasti, ja
sukellusvene liukuu syvyyden halki

vatsassaan mieliä, kiellettyjä kaavioita,
pahan piilotettuja rakennepiirustuksia -