Hedelmänluita yöpöydällä

Äidiltäni opitusta ja omaksutusta ihanimpia on rakkaus sesongin hedelmiin ja vihreisiin. Tämä minut synnyttänyt nainen, hänelle merkitsevät sekä määrä että laatu. Ja vainukin hänellä on - haukansilmä havaitsee tienvarsien ja torien myyntikojut joka maailman kolkassa.

Kuin varkain olemme sisareni kanssa tulleet samanlaisiksi. Ostamme heinäkuussa avomaankurkkuja kolmen kilon pusseissa ja ahmimme niitä leivän lailla, mansikoita syömme laatikoittain kieli kipeänä karvastellen, hullaannumme varhaiskaalista, saamme talven kynnyksellä vatsamme kipeiksi tummilla luumuilla. Mandariinin ostaminen helteellä tai persikan lumituiskulla tuntuu luonnonlakien jumalattomalta kieltämiseltä.

Eilen söin vuoteessa ensimmäisen kilon nektariineja joita olin hehkutellut hetken kypsemmiksi ikkunalaudan auringossa. Mehua kaikkialla, leualla, lakanoilla, näppäimistölläkin, kun luin hyytävänä iltasatuna Wikipediasta tarinoita Mansonin perheen naisista. Nukahdin kivien huumaavaan tuoksuun kietoutuneena.