Koskella

Viime päivät olen kiivennyt vanhaa valimoa, vääntänyt silmuruuveja naskalilla hiiltyneisiin kattohirsiin neljän ja puolen metrin korkeudessa. Vanhat koneet vartioivat, räpyttelen nokea silmäripsistäni. Kerran täällä valettiin jyhkeitä kukkauurnia, hautapaasien sukuisia hinkaloita arvokkaille istutuksille, penkkejä puistoon kosken toiselle puolen. Nukun yöni patruunan talossa. Ajattelen ennen nukahtamista kuulemiani surullisia tarinoita, koristepuuseppien huolella veistämiä valumuotteja saunapuina.

Kankaan kaupunki. Piippujen yllä havisevat pumpulienkelien hiljaiset haamut. Kehruukoneen puolat, rivissä kilvetyt terässotilaat; nipuissa niisien siveät linnunsilmät joista lanka ei enää koskaan juokse. Ennen juoksi: tyyki tuhatmetreittäin, pilkullinen kretonki maailmalle vettä ja kiskoja myöten.