tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Tykit, taudit ja eräs

Viikot narisevat lantioni luissa, posket palavat tuulenkylmää aurinkoa, turve pölisee soittimeni kotelosta eikä mikään vielä ole muuttunut mihinkään.

Juopuneet pojat lian hellyttäminä ovat minulle jossakin vaiheessa liikaa. Kaadun kotona selälleni ja lepään lintujen laulussa. Hymisen sisälläni teutaroivalle kalalle, ennen nukkumista kerron vielä vähän maailmasta mitä kohti se matkaansa tekee.

Toivottavasti se odottaa meitä niin paljon kuin me sitä.