Tar Baby

Luvun alla on Gaimanin Anansi Boys, se on varsin kurja, mutta saa miettimään outoja.

Mitäkö?

Jekuttajain myyttejä, arkkityyppejä eläinhahmoissa: kojootteja, jäniksiä, hämähäkkejä. Tarinoita: kulkivat pimeään pakatussa ruumassa ensin valtameren yli, suusta kielelle ja kieleltä toiselle, Etelästä Remus-sedän sivuille, kirjastoista kasvottomiin eläinsatukokoelmiin ja lopulta osaksi erästäkin pohjoista lapsuutta tuhansien kylmien peninkulmien päähän.

Mielikuvitusnäky tervanukkeen henkitoreissaan takertuneesta kaniinista herätti pienessä minussa melkoista kauhua. En käsittänyt tarinan katharttista luonnetta, moniulotteista kuin parhaissa aikuisten saduissa aina: raastavan ovelan pitkäkorvapirun turhamaista sortumista (lopussa toki rutiininomaisesti nolattavan) Veli Ketun tahmaiseen ansaan.

Ihmisen synnyinmantereen kansanperinteestä englannin puhekieleen verellä ja vaivalla laivautunutta, makoisasti tahmaiseen tilanteeseen joutumista kuvaavaa "Tar baby"- metaforaa ollaan nyttemmin demonisoimassa pois käytöstä rasististen sivumerkitysten pelossa.

Köyhdyttäkää kielenne aivan rauhassa, epatot.