perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Hylky

minua ei tiedetä, kukaan ei kaipaa, ei
tiedä missä olen eikä minua edes
etsitä, eivätkä laitteet kilise, oveen
koputeta, ja jossain katuja
valuu kuolevia sieluja, miljoonia
sateen silaamia pieniä elämiä, ja tämä
paikka jossa olen, on paikka jossa ei
käydä eikä siitä puhuta, ja minulla
ei ole nimeä, ei tunnusta, ei osoitetta, ja
siinä sijallani minä makaan, tiheänä
keränä enkä vieläkään tiedä, onko maailma
hylännyt minut vai minä sen, ja ajan
massat painuvat ylleni, lämmin hiljaisuus
laskee pohjaan, jäseniäni verhoaa pian
pehmeä levä, kaikki kaikkoaa jonnekin
ulkopuolelle, ja olen hiljaa niinkuin
aina, kuuntelen pimeää sisälläni, ja mietin
onko minua, jos kukaan ei tiedä
että olen

**********

Väsyttää. Myrskyää. Torstaikin meni jo.

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Oi, loistava! Ankea, epätoivoon ja olemattomuuteen uppoava puhuja.

Hurjia kielikuvia, oikein hiukset nousivat pystyyn: "miljoonia sateen silaamia pieniä eläimiä, ajan massat painuvat ylleni, jäseniäni verhoaa pehmeä levä"

27/10/06 19:05  
Anonymous Anonyymi said...

Valtava tunnelataus! Viimeinen kysymys:"Onko minua, jos kukaan ei tiedä, että olen." Alimmalla askelmallaan ihminen kysyy näin.Ei enää voi uskoa itseensä, vaikka se on ainut, mitä hänellä on. Ouch, this hurts!

28/10/06 04:45  
Anonymous Anonyymi said...

Muikku: Viimeinen heittosi on miettimisen väärti. Onko ihminen olemassa toisten kautta?

28/10/06 19:44  
Blogger Sigurd said...

Tässä puhuu tunne, se taidokas ominaisuus, jota jokaisen tulisi hallita itsessään. Tähän se on muotoutunut kokeneiksi sanoiksi, jotka hyytävät. Hienoa jälkeä.

29/10/06 01:17  
Blogger isopeikko said...

"...ajan massat..." yllämme ... tämä taitaa olla totta meille kaikille jo sadan vuoden kuluttua. Hienoja sanoja. Kaunis unohduksen puku.

29/10/06 13:32  
Blogger Suojakänni said...

Kiitos. Tällaisina harmaina päivinä haluaisin itsekin hautautua ajan massojen alle.

31/10/06 13:35  

Lähetä kommentti

<< Home