1/2

Yksin olen kokonainen, yhdessä vain puolikas

Pateettinen minäni - se ikivireä 16-vuotias, jonka toimien muistelu saa korvani palamaan ajoittain - loihe yllä kelluvan laatuajatelman joskus pieni ihmisikä sitten. Varmaan teinin sydäntä painoi "sitoumuksen" tuska:
ollako vai eikö olla, ja jos olla, niin kenen kanssa.

Voi sinua sievään päiväkirjaasi kaunoa kirjaileva olentoparka.
Miten väärässä saatoitkaan olla.

Olen miettinyt omaa puolikkuuttani ja toista puolikasta, minun puoliskoani.
Meillä on hyvät elämät jotka lipuvat lineaarissa rinta rinnan.
Elämä ei lävistä meitä, vaan me sen:
etenemme vuosien läpi hallitusti kuin herrat.

Jotain voi tietenkin joskus tapahtua,
jotain, mikä järkyttää järjestyksen.
Meidät voidaan halkaista.
Sen aika ei toivottavasti tule pian.

Ja niistä elämistä sitten:
minulla on omani ja puolikkaalla myös.
Ja siinä välissä on vielä yksi, yhteinen.
Sille käydään kun omilta jää aikaa.

Parista tulee siis kolme (3).
Mutta elämiä on vielä muitakin.

Miksi kirjoitan tästä?
Koska ajattelin näin viime yönä.
Ja minusta oli suloista nukahtaa
ja kuvitella minut ja kaikki ne joista pidän
lipumassa ajan halki

tahmean kylläisenä mattona
elämienleveänä makeana lakritsivuona