perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Yhdessä

Uusi olento anastaa ajan. Vie ajatusten valtaosan.
Jää hellä typerrys. Näin sen on oltava.

Aikaisen aamun harmaassa hämärässä, yölinnut vielä laulaen ikkunasta:
olen sängyn yllä, ne katsovat minua mustikanmustina helminä.

Silmäparin pienet lammet, käteni, lämpöä täynnä.
Kaarena paisuvan ihon alta tiukkuva makea ihmeellinen neste.

Kuuntelen yötä eri korvin kuin koskaan.
Kuinka huimaavan pääsemättömissä tästä voikaan olla.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kaunis runo, kiitos tästä!

7/7/07 15:47  
Blogger Hanna Kopra said...

Tosi kuvaavaa, varsinkin tää alku:

Uusi olento anastaa ajan. Vie ajatusten valtaosan.
Jää hellä typerrys. Näin sen on oltava.

Kaunista. Kiitos.

12/7/07 16:41  

Lähetä kommentti

<< Home