Pekka Lapinlahdelta

Pisti vihaksi kun yksi seuralainen, insinööri luonnollisesti, kommentoi talvikuvista jotain latomaalariin liittyvää. Että olisi muka maalattu rullalle oikein urakalla lumimaisemaa ja siitä saksittu sitten tauluiksi.

Kun juuri olin pyyhkinyt silmäkulmaa ja ajatellut tykkylumisia puita kuin puupiirroksissa, sitä kuinka Tuusulanjärven talvi ei koskaan enää ole sellainen kuin 100 vuotta sitten. Aurinkoa ja hongikon tumman violetteja varjoja kirkkailla keväthangilla. Sitä miten joku osaa maalata kuvaan suojasään, leudon talvipäivän niin että sen voi aivan haistaa.

Pyhää puutakin mietin. Tuonen impi, lauttaansa kätevästi virrassa ohjaileva punapukuinen neiti istui kukkivan pihlajan alla pienokainen sylissään. Muiden taulujen pihlapuut alkoivat näyttää äkkiä toisenlaisilta.