Mielitekoja

Ilta punoo pimeän märkiä ketjusilmukoita. Koen tarkkoja näkyjä värikkäiden nappien järjestämisestä. Huomaan säpsähtäen ikkunalaudalla suuren punaisen kukan.

Olen taas yksin. Asiat valuvat lävitseni kun odotan öisin uupumista. Näen dokumentin, jossa on tutun muotoinen vanha nainen. Muistan, miltä tuntuu ryppyjen silkkipitsi vanhojen luiden verhona, isoäidin huumaavan pehmoinen povi. Ajattelen maailman isoäitejä loputtomissa askareissaan, ahkerina vuotuistöissä: ikkunanpesussa, mattolaiturilla, kasvimaalla. Äkkiä isoan kiihkeästi säädyllistä elämää, järjestystä.

Yöllä näen kuitenkin unta nuorukaisista. Herään hikisenä ja haluan olla aina 20-vuotias. Pahoittelen itselleni, että on jo myöhäistä.