Ensimmäinen sanani oli isi
Aamu avautuu harmaana, myöhään. Uni pitkä, päivä lyhyt. Soitan isi-isälle, pahoittelemme puolin ja toisin muistamisten unohdusta. Syntymäpäiväni, isänpäiva, vaihdellen aina päivän parin päässä toisistaan.
Tunteellisena, vatsa hellänä luen ihmisten isistä. Ajattelen omaani joka ei koskaan ollut järkähtämätön paasi, vaan laineilla pomppiva ajopuun kappale. Tämä mies hajotti perheemme atomeiksi, oli heikko, irvikuva esikuvaksi, mutta ei siltikään saattanut meitä rakastamasta itseään. Minä tiedän miksi - hän hyväksyy meidät, lapsensa, sellaisenaan ja ehdoitta. Me emme voi muuta kuin tehdä samoin.
Isä kulkee päivät virkamiehen naamiossa muttei alennu kohtaamaan elämää vakavin naamoin. Porvarillisen patriootin rinnassa sykkii anarkistin sydän. Entinen soittokuntalainen on haudannut puhaltimet komeroon ja harjoittaa nyt luovuuttaan muovailemalla kärkkäitä mielipiteitä ja mielikuvituksellisia suunnitelmia lepolassista käsin. Sisikaluiltamme me olemme hirveän samanlaisia.
Onnekas oppii vanhemmiltaan. Onnekasta lienee myös oppia vanhempiensa virheistä.
Tunteellisena, vatsa hellänä luen ihmisten isistä. Ajattelen omaani joka ei koskaan ollut järkähtämätön paasi, vaan laineilla pomppiva ajopuun kappale. Tämä mies hajotti perheemme atomeiksi, oli heikko, irvikuva esikuvaksi, mutta ei siltikään saattanut meitä rakastamasta itseään. Minä tiedän miksi - hän hyväksyy meidät, lapsensa, sellaisenaan ja ehdoitta. Me emme voi muuta kuin tehdä samoin.
Isä kulkee päivät virkamiehen naamiossa muttei alennu kohtaamaan elämää vakavin naamoin. Porvarillisen patriootin rinnassa sykkii anarkistin sydän. Entinen soittokuntalainen on haudannut puhaltimet komeroon ja harjoittaa nyt luovuuttaan muovailemalla kärkkäitä mielipiteitä ja mielikuvituksellisia suunnitelmia lepolassista käsin. Sisikaluiltamme me olemme hirveän samanlaisia.
Onnekas oppii vanhemmiltaan. Onnekasta lienee myös oppia vanhempiensa virheistä.
posted by Suojakänni at 12.11.06
2 Comments:
haikea kirjoitus sinulla.
minulla katkera. katketakseen. mutta poikasten päästyä nukkumaan katkeruus voi jo vaihtua helpotukseksi.
ei tämä mennyt niinkuin halusin. mikään. uskoin elinikäiseen avioliitton. itse rikoin. koska toinen ei ikinä kasvanut aikuiseksi.
nyt. tilanne on sama. lapset isommat. isä edelleen poissa. mikään ei ole muuttunut. isä edelleen poissa. oma isäni edelleen rakas.
liian onnellisesta kodista olenko lähtöisin. liian isot odotukset. että vaikka olemme eronneet, niin lapset näkisivät isänpäivänä isäänsä.
en tiedä mikä on se realiteetti, mihin olisi oikeus uskoa.
minäkin soitin isälle. omalle. heti aamulla. hän oli/on "järkähtämätön paasi"... siksikö näin kurjaa nyt.
liian hyvä isä-miehen kuva kotoa... kukaan ei voi korvata..?
Minä en tiedä. Ihmiset ovat niin pieniä loppujen lopuksi.
Usein mietin, millainen olisi isä, joka olisi oikea auktoriteetti eikä keskenkasvuinen kikkailija. Ehkä sinua lohduttaa, että ajopuukin isänä voi olla tärkeä.
Niin moni tuntemani ihminen sairastaa suorituspakkoa ja syyllisyyttä kuvitellen olevansa jotain (tutkinnon, avioliiton, lapsenlapsia) velkaa esimerkillisille vanhemmilleen. Kun vanhemmistaan ei ole saanut varsinaista kiiltokuvaa, säästyy ainakin sellaiselta.
Lähetä kommentti
<< Home