Parasiitin lapaset

Astiana on raskasta. Voimiani syö kahvipavun kokoinen outous, ulkopuolinen sisäpuolinen. Keskivartalossa velloo vetinen eto, pirteä pystyvä yömyyrä on kaivautunut talvikoloon. Tukkoiseen uneen anoo itkusilmin livahduslupaa, pimeät yöt ovat kuitenkin repaleisia, kolotuttavia, epämukavuuksia tihkuen.

Maanantaina kuljin postikorttinäkymien halki ja koputin odottamatta ystävien ovea. Istuin illan lämpimässä ja söin kauhunsekaisessa hurmoksessa minulle tarjottuja kiellettyjä ihania ruokia. Siellä, sen kerran se maistui hyvältä: ruoka, suuri rakkauteni, josta on tullut liukas hiertävä kiusa. Vihollinen jonka kanssa käydään päivittäisiä piinallisia neuvotteluja puistatuksien lomassa.