Villanelle: yö

On päivä poissa. Pimeys saapuu uus.
Se oudon tiedon muassansa tuo
(soi unettoman veren hiljaisuus)

on hetken vaiti valon salaisuus,
sua tumma tuuli syleilee kuin suo.
On päivä poissa. Pimeys saapuu uus.

Yön puutarhassa ojentuvat puus,
jo valuu yö, sen vanha vitkas vuo -
soi unettoman veren hiljaisuus:

ei kuki viisaus, vakaus, arvokkuus
kun järki viimein nahkansa nyt luo.
On päivä poissa. Pimeys saapuu uus.

Sen mustaan syliin laskea voit luus,
ja sydämesi syvään viimein juo
(soi unettoman veren hiljaisuus)

on öihin vuoltu pieni ikuisuus,
ja silti pian vaalenevat nuo.
On päivä poissa. Pimeys saapuu uus,
soi unettoman veren hiljaisuus.

**********

Minulla on rakkaus jähmeän suljettuun runomuotoon. Japanian karsittu lyhytlyriikka ei ole tosin koskaan kiehtonut minua, koska olen eeppisen vuolauden (more is more) naisia kaikissa taiteenlajeissa. Dylan Thomasin pitkästä aikaa koettu "Do Not Go Gentle Into That Good Night" pakotti koettamaan Villanellea, joka on inhottavan vaikea toteuttaa suomeksi. Piti, uhmalla, vaikka lopputulos näyttäytyy latteana. Kyllä tämä aivovoimailuna sudokut voittaa 6-0. Seuraavaksi voimailen (perkele!) pari irstasta limerikkiä. Hyvästi yöunet!