Kesien muoto

Aikaa sitten, sireeninoksien alla: olemisen lento pysyvässä ihmeiden janossa.
Ohimoilla lapsen levoton hiki, otsan alla tahdoton kuvittelu,
päässä kaikuva salattu kun suven päivät oli leikittävä puhki:

ihanuus, nauttia kanavan ruskeaa vettä kahvina, metenä, samppanjana,
työntää esiin hiekasta suurkaupungin ihmeet, konvehdit, linnavuoret, sarkofagit,
sivaltaa auki kaislojen verho, uittaa laivastot uneliaiden suistojen halki,
puhua maan olennoille, tarhata, valloittaa ja alistaa.

Rantojen laidattomat laidunmaat, metsien kuiskima lupaus viidakosta,
puu, tahmea taivaisiin kurottu - siitä sinisten marjojen veri ruohoisilla huulilla.
Itsensä helteeseen auki kiertävä polku, harjun polttava jousto paljaan päkiän alla,
ilman suriseva siipihuntu, maan alla viileitä viestejä kiemurtavat hännät.

Verinahoin, kananlihoin, viholaisleukoja kirvellen, kutisevilla kirpunpoluilla,
rupisin ruskein polvin, kesien, maitohampaat iäti helisten vasten toistaan,
silmien paetessa villinä laihoja sääriä, palkeenkielten karheat nuolaisut iholla.

**********

Runotorstai, minulle runosunnuntai, haastoi leikkimään.