Palaamisia

Koti on tomuinen. Oleminen tuntuu keskeneräiseltä. Nurkissa yhä vieraiden jälkiä ja tavaroita, se hyvä, jääkaapissa outoja aineita, ei tiedä onko hyvä vai paha. Ryhtyminen työn takana niinkuin aina.

Lehti puuttuu, maailmankirjasta kirjanmerkki kadonnut. Ikkunalautojen autiomaa sentään viheriöi - pieni ihme. Miksi perin äidiltäni vain irtonaiset kielenkannat ja jukuripäisen luonteen, enkä vaikkapa lihaksikasta viherpeukaloaan tai siroja nilkkojaan?

Kun olen yksin, nukun sängyssä väärää puolta. Herätessä on kuin olisi matkoilla, eikä tutun tilan tyhjyys heti nykäise lakanaa alta. Nyt on unohdettava hiljainen autius, avattava pääkaupungin radio, pesukoneen luukku ja monta ikkunaa. Suljettava tietokone, kytkettävä maailmanverkko hetkeksi hiljaisuuteen. Sitten soitetaan ihmisille.