Hura hura häitä

Rannikolla niitä tanssittiin. Kaunis oli nuori pari, väliin syvästi itketti, syötyä tuli kasoittain lohta ja soitettua lautasia. Se lautasten soitto on juuri nyt pinon päällä tajunnassa. Kaikkiin juhliin tarvitaan lautaset! Mikään juhlapuhe ei enää tunnu samalta ilman.

Veera jota en ehkä tunne mutta saatan sittenkin vähän (sama alkuperäkaupunki, otaksun) esittää kanonisen määritelmän suojakännistä. Minulle suojakännin tarkoitus on hämmentävä ja paradoksaalinen: estää itseä ajautumasta vaikeuksiin. Suojata kirjaimellisesti minua minulta.

Tarvetta on onneksi harvoin. Eilen ei, kun paistattelin lautasten kajossa elokuun tiukkuvan kuumaa lauantaita. Riemuitsin jaloistani, jotka ensi kerran viihtyivät korkokengissä kokonaiset kaksitoista tanssivaa tuntia halvaantumatta. Aamunkajo kieritti laskuhumalan hunnun auki, ja kuvittelin jokilaivan peräkannella sakeassa ilmassa kaskaiden, kolibrien ja härkäsammakoiden ääniä.