Vaaraa kokemassa

Tulin vaarojen keskeltä. En viittaa sotatoimialueeseen tai johonkin huonomaineiseen itäiseen kaupunginosaan, vaan kumpuaviin pinnanmuotoihin.

Oikeasta vaarasta, siitä turvan vastakohdasta en paljoakaan välitä. Osaan pelätä jäisellä mutkataipaleella henkilöautossa ja alikulkutunnelin pimeydessä. Hypätä huvikseen korkealta houkuttaa kuin kusiaisperäruiske tai Tommi Läntisen resitaali Kerimäen kirkossa. Elämä on minulle melko kallista, ja kuolemanvaaran mahdollisuus ei liekehdytä lain.

Ei-fyysinen vaaran aspekti minua kuitenkin kiehtoo. Riski, jossa alttiiksi ei aseteta ruumiutta, vaan itse henkilö. Maine ja uskottavuus - jotakin syötävää? -, noin esimerkiksi.

Ehkä liioittelen riskinottopuheilla. Jos ei ole mitä menettää. Luottamuksella ei saattaisi alkaa pelaamaan, vaan minkä sen tietää.

Kun välillä elettäväksi tarjotaan aikoja, jolloin vaara tuntuu kehystävän itseä tiheänä ja happamena kuin laskujuopuneen uni.