1 %

Virta loppuu ihan juuri, ja pimeään on kaksi minuuttia. 52. sonetti ei avaa itseään. Alla kuitenkin, viime torstaisesta:

***

ei, ei sitä sanottu koskaan ääneen

sinne jäivät, maholaineet öiselle merelle,
lehdettömälle oksalle orpoina
pulleat punalihaiset marjat:
avionrikkojan hymy pimeässä
haalistui pesubetoniin,
metrotunnelin ureaan,

pakkasaamun
ohuisiin sanomalehtiin

Sonnet 18

Jos sanon: olet niinkuin kesäsää,
en suloillesi oikeutta tee:
Voi toukomyrsky nuput näivettää,
ja suvi poies pian pakenee;
Voi päivänsilmä polttaa suorastaan,
tai himertyä pilvipeitteisiin;
Ja kaikki kaunis hiipuu aikanaan,
kas, määrännyt on luonnonlaki niin;
Vaan ikikesäs syksyä ei saa,
tai kuihdu vartalosi vanhuuteen;
Ei sua kutsu tuonen varjon maa,
kun kirjoitan sut eloon ikuiseen:

Niin kauan kuin vain joku täällä on,
ja säkeet nää, olet kuolematon.

*****

Kirjoitin pentametria kuin hengenhädässä ruokatauolla, kahvitauolla ja samalla mietin kuumeisesti Stratfordin Shaksperia. Oliko miestä edes, vai oliko koko skribentti vain kollegan ovela juoni, Oxfordin jaarlin pitkittynyt märkä unelma?

Ehkä käännän toisenkin sonetin, jos siten saisin asiasta tarkemman selon.