perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Maa ilmasta

joku on yössä piirtänyt pitkin
suomennientä
tulisella sormella

lentäessämme
levittänyt maankuorelle
Helsingin muotoista
hehkuvaa pitsiä

maa sirisee
välkehtiviä viivoja
teroitetulla valokynällä
se on kirjottu:

tervetuloa

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Pekka Lapinlahdelta

Pisti vihaksi kun yksi seuralainen, insinööri luonnollisesti, kommentoi talvikuvista jotain latomaalariin liittyvää. Että olisi muka maalattu rullalle oikein urakalla lumimaisemaa ja siitä saksittu sitten tauluiksi.

Kun juuri olin pyyhkinyt silmäkulmaa ja ajatellut tykkylumisia puita kuin puupiirroksissa, sitä kuinka Tuusulanjärven talvi ei koskaan enää ole sellainen kuin 100 vuotta sitten. Aurinkoa ja hongikon tumman violetteja varjoja kirkkailla keväthangilla. Sitä miten joku osaa maalata kuvaan suojasään, leudon talvipäivän niin että sen voi aivan haistaa.

Pyhää puutakin mietin. Tuonen impi, lauttaansa kätevästi virrassa ohjaileva punapukuinen neiti istui kukkivan pihlajan alla pienokainen sylissään. Muiden taulujen pihlapuut alkoivat näyttää äkkiä toisenlaisilta.

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Säkeitä tuonilmaisista

Pyysivät minua etsimään värssyä kukkalaitokseen. Tyhjensin hyllystä metrin runoutta, lehteilin niteitä läpi, luin omistuksia, vaarilta suurin osa: Dantea, Rilkeä, Meriluotoa, Eliot´ta, Jylhää.

Lopulta rantauduin Runebergiin. Vänrikin vanha koululaispainos, Mannisen käännöstä.

"Murheell' ei saa muistoasi viettää..."

Tänään luin ja kuulin: tämä vasta edesmennyt oli valinnut samat rivit kuolinilmoitukseensa, yli kaksikymmentä vuotta sitten jo. Tietämättäni. Eikä vaari muistini mukaan tuota Pilven Veikkoa minulle koskaan lausunut, vaikkakin lukemattomia muita runoja.

Viimeisen säkeen hän sentään oli vaihtanut Cajanderin kääntämään, ehkä eeppisemmän sananpanon vuoksi: Syli auki aamuruskon puoleen.

Emme me turhaan lyriikkaa harrastaneet.