torstaina, syyskuuta 28, 2006

Peskää, pieskää, haudatkaa.

Olen syyllistynyt latteuksiin. Yön märkä silmä on tuijottanut minua syyttämättä jättäen, silti herkeämättä. Olen sortunut syksyyn. Tehnyt liikaa turhuutta, liikaa työtä, liikaa heräteuskomuksia. Olen ollut ikäistäni nuorempi, apaattinen, naiivi ja haluton. Olen hävennyt itseäni ja maannut vaiti, kuunnellut yön loputonta pimeyttä kylmännahkeissa lakanoissa.

Olen lyönyt ruumistani laimin. Siksi uuvun ja temppelin kannatinpylväitä, horkkaisia polvia särkee kuin kuumeessa.
Jos väsymykseen voisi kuolla, olisin jo aikaa sitten kuollut.

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

1/2

Yksin olen kokonainen, yhdessä vain puolikas

Pateettinen minäni - se ikivireä 16-vuotias, jonka toimien muistelu saa korvani palamaan ajoittain - loihe yllä kelluvan laatuajatelman joskus pieni ihmisikä sitten. Varmaan teinin sydäntä painoi "sitoumuksen" tuska:
ollako vai eikö olla, ja jos olla, niin kenen kanssa.

Voi sinua sievään päiväkirjaasi kaunoa kirjaileva olentoparka.
Miten väärässä saatoitkaan olla.

Olen miettinyt omaa puolikkuuttani ja toista puolikasta, minun puoliskoani.
Meillä on hyvät elämät jotka lipuvat lineaarissa rinta rinnan.
Elämä ei lävistä meitä, vaan me sen:
etenemme vuosien läpi hallitusti kuin herrat.

Jotain voi tietenkin joskus tapahtua,
jotain, mikä järkyttää järjestyksen.
Meidät voidaan halkaista.
Sen aika ei toivottavasti tule pian.

Ja niistä elämistä sitten:
minulla on omani ja puolikkaalla myös.
Ja siinä välissä on vielä yksi, yhteinen.
Sille käydään kun omilta jää aikaa.

Parista tulee siis kolme (3).
Mutta elämiä on vielä muitakin.

Miksi kirjoitan tästä?
Koska ajattelin näin viime yönä.
Ja minusta oli suloista nukahtaa
ja kuvitella minut ja kaikki ne joista pidän
lipumassa ajan halki

tahmean kylläisenä mattona
elämienleveänä makeana lakritsivuona

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Kirjeenvaihtoa

(tradia mukaillen)

1.
Heilini kirjeen kirjotti
ja puumerkin alle veti.
Tavasin rivin ja tavasin kaks,
ja syliinsä kaipasin heti.

2.
Heilini kirjeen kirjotti -
se kirja nyt uunissa palaa.
Siin kirjeessä tiesikin kertoa
et toista se rakastaa salaa.

3.
Heilini laivasta pestin sai
ja seilasi länteen ja itään.
Kun viimeks se minulle kirjotti,
ei kuoresta löytynyt mitään.

**********

Rekilaulutunnelmissa runotorstaina

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Pipi

Rapisee, rapisee. Rapisee kurkussa, naaman rei'istä valuu lima. Silmät, kuivat limapallot, kuiva rapiseva ääni peruu asioita puhelimeen ja herättää myötätuntoa.

On jännittävää pitkästä aikaa olla vuoteen oma, viettää päivä oman vuoteen uumenissa, mytistettyjen nessujen piirittämänä paksut rumat sukat jalassa. Juoda teetä kuin teinityttönä, kannulitroja, litrakannuja, hunajaa ja kuivattua omenaa, uskaltautua viimein lähikauppaan virttyneenä ja helottavin nenin.

Väittävät tämän kestävän pitkään. Minä taas väitän, että toistaiseksi tämä on ollut aivan liian mukavaa jatkuakseen. Tovi vain, voimani palaavat, ja konttori nielee minut.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Syysöinen

Syyntakeetta, syysyössä.
Linssi kurtistuu silmämunan päällä, jäsenet huutavat vuodetta.

Tänään siemailin ihmisiä, minulle rakkaita, eläviä kuvia, lihaa.
Jätin puolikkaan sohvalle, palasin outona kotiin:
vaikka, huomautan, yhtään mitään outoa ei ole tapahtunut.

Syön pehmeän kananmunan, sulan vällyyn.
Humalassa on sulo kirjoittaa.

Tähdet seuraavat sormieni hidasta foksia näppäimillä,
ystävän sisäpihan muisto tuoksuu olemattomalle kakluunille.

Pyörryttää niin, unen silkkiset siivenkärjet sivaltelevat minua.

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Ihme

säde syleilee hopeakidettä

ja hetki
siirtyy ajan ulkopuolelle

filmillä rivissä menneen valon suudelmat
pimeässä suurennuskoneen yksinäinen silmä

**********

Torstaina.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Syvä uni

Laitoin hetkeksi maate ja havahduin henkiin neljän tunnin kuluttua. Luurini (yleensä terrierin lailla huomiota kärttävä) lepäsi vaiti poskeni vieressä. Unen aikana laski pimeä. Oli outoa hiipiä ylös syysmustaan iltaan.

Päiväuni on ihana.

Olen aina ollut huono piristämään ruumistani tarkoituksenmukaisilla puolen tunnin täsmätorkuilla. Päiväunta varastaa tunti tunnilta lisää, ja uneksunnan sekaan siivilöityy syyllisyys mahdollisesti tärvääntyneestä seuraavan yön unesta.

Mikään ei voita kohmeloista lauantai-iltaa: asettuu puolivaakaan muka Avaraa Luontoa seuraamaan, pilkkii tulevat tunnit epämukavassa asennossa, lasilaatikon levollisen huminan tuudittamana. Siitä ryömii voipuneena mittarimatona vuoteeseen kalastamaan unta isolla nuotalla, jättää sukat jalkaan, nauttii ennalta kähvelletyn iltaunen kehoon ja aivokuoreen uuttamasta rennon höperyyden tunteesta.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Tukevasti pihalla

Väliin tuntuu, että vain näyttelen mielentervettä.

Kahvipsykoosi. Unohdan (minä, tavallisesti hyvin syövä ja ruokahalukas) aamiaisen ja lounaan silkkaa levottomuuttani. Muutama hämmentävä sana ja ihoni alla alkaa ryömiskellä kylmiä muurahaisia. Sydän hakkaa adrenaliinia vähä vähältä ulos.

Juoksen päättömänä vastavirtaan huippukokoukouristuksissa nytkivää liikennettä. Sijaitsen väärissä paikoissa väärillä kellonlyömillä. Puhelin polttaa kädessä.

Lataan, re-lataan. Lataan, re-lataan.
Peilissä minuun tuijottaa säikky eläin.

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Tesla

ehkä hän halusi lopulta
sulauttaa mielensä moottoriin:

aivojen magneettikenttä,
yössä siemenenä
ruiskuava valokaari

kaulus valkoista sähköä
kämmenkupissa kultainen muna

*********

On torstai. Kuittaan kaksi viimeisintä.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Verta

Joka kerta kun levitän suupieleni, ylähuuleni rasahtaa halki. Nuolen punaista leualtani ja mietiskelen raudan makua. Naamataulu, murheeni muhkurainen perunapelto on yhtäaikaa rapisevan kuiva ja rasvaisen poksahteleva. Mustelmia, sänkipelto säärissä ja muualla, haikeana haaltuvat pisamat - kesän loppuessa on neito kauneimmillaan.

Toisenlainen veri purskuu silmistäni kun annan itselleni luvan ajatella liikaa.
Ehkä olisi viisasta rukoilla, ja rukoilenkin.
Rukoilen syksyä, esiäitejä ja sentapaisia asioita:

Tule hartaan kirpeä syksyn tuuli.
Tee minusta työteliäs ja vakaa,
nukuta viileyteen untuvapeiton alla.
Tulkaa aamuvarhaiset junat maakuntiin,
vastavirtaan liitävät linnut,
ruskaa palavat karpalosuot -
tule hengityshuurun kehä pään ympärillä, villasormikkaat,
polkupyörän renkaan kirske kuuraisella hiekkatiellä.

Tule heti takaisin ylpeä vakauteni,
arkeni makea mantelinsydän,
tule tyytymiseni siihen sylilliseen mitä minulla jo on.

Hävettää, hymyilen silti. Suuni täyttyy verestä taas.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Hulluuden vuorilla

Vuorien sylissä on kylä. Jätämme taaksemme levollisen leveän sinisen joen ja pieni auto kiemurtaa vaaraa hipoen alas laaksoon. Kylässäkin on uoma, säädytön syvässä notkelmassa noruva puron tapainen joka hikoilee matalana savea ja muovipusseja. Uutta kuumaa pikeä ajetaan sen lanteille, hikiset työläiset nukkuvat uupumustaan työkoneidensa ratteja vasten.

Yöllä tuhat torvea soi yhtä aikaa, tummanpuhuvat miehet soittavat, mustalaiset myyvät virveleitä ja kärpäslätkiä, kaikkialla, aivan kaikkialla palaa rasvainen liha. Ihmisten rinnuksilla loputtomiin vaarallisten miesten kuvia. Pimeässä kiiltävät kokardit kykloopinsilminä. On kylmä, keltainen sumu ja kaikki ovat juovuksissa. Joku tapetaan puukolla kylän laitamilla.

Minä halusin pois sieltä mutta en halunnut.
Nyt olen kotona ja ohimoissa lyö tyhjää.
Saatoin kuvitella kaiken.